MAAILMA TARVITSEE TAIDETTA!

SUSANNA METSÄLÄ

Raisa Fosterin blogikirjoitus tuli minua vastaan sosiaalisessa mediassa. Luin sen ja ajattelin, että toivottavasti draama- ja teatteriopettajakollegani osuvat tekstiin. Otin Raisaan yhteyttä ja kysyin, saanko julkaista hänen tekstinsä FIDEAn sivuilla. Raisa antoi luvan, ja nyt voittekin lukea koko tekstin myös täältä.
​
​Voimaannuttavaa lukukokemusta kaikille! 

MAAILMA TARVITSEE TAIDETTA!

RAISA FOSTER
alkuperäinen julkaisu: 28.2.2020 https://raisafoster.com/

Taiteen merkitys pitäisi nähdä paljon perustavampaa laatua olevana, ihmisyyteen syvästi kuuluvana ja jopa sellaisena, joka yhdistää meidät myös muihin lajeihin. Taiteessahan aktivoimme aistit, ja aistisuus on juuri se, mikä yhdistää meidät maailmaan.

​Usein taiteen ja taidekasvatuksen “hyödyllisyyttä” perustellaan sillä, että taide ruokkii luovuutta ja mielikuvitusta. Nyt jos koskaan, näin ekokriisin aikana, onkin todella tärkeätä, ettemme vaivu lamauttavaan ympäristöahdistukseen, vaan säilytämme toivon tulevaisuuden suhteen. Meillä tulee olla siis kyky kuvitella parempi tulevaisuus. Miten voisimme elää ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämmin? Onko kilpailu ja väkivalta sekä luonnonympäristön ja toisten eläinten riisto ainoa mahdollisuutemme? Vai voisimmeko elää jollakin toisella tapaa?

Nimenomaan taidekasvatuksen on ajateltu ruokkivan oppijan mielikuvitusta.

Mielestäni sana mielikuvitus on kuitenkin harhaanjohtava, koska se viittaa erityisesti mielen sisältöihin. Tämä taas on ongelmallista, jos käsitämme mielen ruumiistamme irrallisena ja ainoastaan järjen keskukseksi. Mielikuvitus-sanassa mieli yhdistetään myös kuva-sanaan, joka viittaa taas johonkin näköaistilla havaittavaan.

Taidekasvatuksen potentiaali on kuitenkin nimenomaan siinä, että taiteella voidaan ylittää järkiperäisen tietämisen taso.

Taide aktivoi keskeisesti erilaisia tunteitamme ja aistejamme – ja usein nimenomaan muitakin aisteja kuin vain hallitsevaa näköaistiamme. Huomautan kuitenkin tässä yhteydessä, että myös järkiperäisellä ajattelulla on tärkeä rooli paremman (kestävän ja demokraattisen) tulevaisuuden luomisessa! Ongelma syntyy siitä, jos emme kykene enää aistimaan ja tuntemaan ja siten meiltä häviää kyky myös tarkastella kriittisesti sitä, mitä itseasiassa luulemme tietävämme.
​Jos ajattelen omaa taiteen tekemistäni, niin voin tietysti lähteä tutkimaan taiteella jotakin sellaista teemaa, jonka olen “järkiperäisesti” miettinyt ja usein jo mielessäni “nähnyt” etukäteen lopputuloksena. Tällaiset teokset syntyvät usein turhautumisestani jotakin ilmiötä kohtaan ja haluan tehdä sen näkyväksi taiteen keinoin. 

Melkeinpä parasta on kuitenkin se, kun heittäydyn tutkimaan eri aistein ja vain epämääräisesti "jotakin". 

Taiteellinen tutkiminen saattaa tapahtua tanssin kautta tai vaikkapa piirtämällä, mutta joka tapauksessa aktivoimalla aistini ja ilman “visiota” tulevasta, voin päästä käsiksi johonkin sellaiseen, mitä järkeni ja mieleni ei vielä ollut tavoittanut. Järkiperäinen reflektio tapahtuu vasta jälkikäteen. Usein saatan vasta vaikkapa näyttämöteokseni ensi-illassa saada käsityksen siitä, mistä teoksessani on kyse. Merkitykset ja tulkinnat muuttuvat kuitenkin aina myös esityskertojen myötä ja myös jokaiselle katsojalle syntyy omia tulkintoja, jotka saattavat poiketa myös radikaalisti omista ajatuksistani.

Jos käytän vain järkiperäistä ajatteluani, niin silloinhan toistan vain sitä, minkä jo tiedän. Mutta aistien, taiteellisen toiminnan kautta, voinkin nimenomaan päästä käsiksi sellaiseen maailmaan, josta minulla ei järjen kautta, tiedollisesti, ollut minkäänlaista visiota ennakkoon.

Taiteen merkitystä pohdittaessa olisikin keskeistä ymmärtää se, että taiteen rooli ei ole mitenkään vähäpätöinen yhteiskunnassa. Taide ja taidekasvatus ei ole mitään “ylimääräistä kivaa”, joka toteutetaan sitten, kun perustarpeet on laitettu kuntoon ja jos ylimääräistä rahaa on jäänyt. Taiteen merkitys pitäisi nähdä paljon perustavampaa laatua olevana, ihmisyyteen syvästi kuuluvana – ja jopa sellaisena, joka yhdistää meidät myös muihin lajeihin. Taiteessahan aktivoimme aistit, ja aistisuus on juuri se, mikä yhdistää meidät maailmaan.

On erittäin tärkeätä, että ymmärrämme taiteen ja taidekasvatuksen perustavaa laatua olevana osana ihmisyyttä.

Ihminen ei ole (tai sen ei ainakaan pitäisi olla) vain kylmän järkevä olento, vaan tunteva ja aistiva eläin, jolla on halu kommunikoida toisten kanssa ja olla kekseliäs ja luova. Ilman taiteen aktivoimaa kokonaisvaltaista inhimillisyyttä meistä on vaarassa tulla vain suorittavia koneita. Sen takia: taidetta lisää – tai olemme pulassa!

Raisa Foster on filosofian tohtori, itsenäinen tutkija ja taiteilija. Tutkinut erityisesti taiteen mahdollisuuksia kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa. Kehittänyt tunnustusperustaisen kasvatuksen ja johtajuuden mallin yhteisöjen kehittämisen tarpeisiin.

Kuvat ovat kirjoittajan vetämästä työpajasta Arts For Parks -projektissa Ohiossa, Yhdysvalloissa. Kuvaaja: Elizabeth Bushey